Kuka tahansa voi jälleen ryhtyä joulupukiksi seniorille - Hyväntekeväisyyskampanja tuo erityiskiitoksen sotaveteraaneille

Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja muistuttaa jälleen pienten tekojen suuresta merkityksestä. Kampanja tuo tänä vuonna erityiskiitoksen ja jouluiloa sotiemme veteraaneille pääkaupunkiseudulla sekä Lahden ja Tampereen alueilla.

Vuodesta 2010 alkaen toteutetussa kampanjassa kuka tahansa voi kukkalahjan antamalla tuoda ikäihmisten jouluun tunteen arvostuksesta.

”Kampanjalla haluamme muistuttaa siitä, että tunne merkityksellisyydestä ja arvostuksesta on yksi tärkeimmistä senioreiden elämänlaatua parantavista ja myös yksinäisyyttä ehkäisevistä tekijöistä”, Kotona Asuen Seniorihoivan palvelujohtaja Anni Helanti sanoo.

”Kukkalahja tuntemattomalta lahjoittajalta on vuosittain tuhansille ikäihmisille osoitus välittämisestä sekä arvokas kontakti toiseen ihmiseen, jonka merkitys ei rajoitu vain joulunpyhiin. Erityiskiitoksen haluamme osoittaa jälleen sadoille veteraaneille, jotka kokivat vuosien 1939–45 sodat”, Anni Helanti jatkaa.

Veteraanien keski-ikä on jo lähes sata vuotta ja heitä on joukossamme enää noin 1600. Tutkimusten mukaan veteraanien arvostus on viime vuosina lähennellyt sataa prosenttia ja vuodesta 2019 alkaen veteraanien kotona asumista ja hyvinvointia on tuettu aiempaa huomattavasti paremmin. Siitä huolimatta yksi haasteista on edelleen yksinäisyys.

”Sotaveteraaniyhdistykset tekevät parhaansa järjestääkseen veteraaneille tilaisuuksia yhdessäoloon ja virkistäytymiseen, minkä lisäksi veteraanikummit ovat heidän seuranaan ja tukenaan. Joukossa on kuitenkin myös heitä, joilla ei ole juurikaan kontakteja muihin ihmisiin”, Lahden Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Kari Siljander sanoo.

”Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -kampanja antaa mahdollisuuden osoittaa sadoille veteraaneille heidän ansaitsemaansa arvostusta”, Kari Siljander jatkaa.

Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanjaan voi osallistua valitsemalla mieleisensä lahjoituskukan joko yhteistyöhön osallistuvasta kukkaliikkeestä tai niiden verkkokaupasta. Kukkaliikkeessä asioidessa valitaan kortti, johon on kirjoitettu valmiiksi lahjoituksen saajan etunimi ja ikä. Lahjan antaja voi kirjoittaa oman joulutervehdyksensä vastaanottajalle.

Kampanja on tuonut jouluiloa vuosittain jopa 12 000 ikäihmiselle eri puolilla Suomea. Kampanja alkaa tänä vuonna 8. marraskuuta ja on käynnissä 17. joulukuuta asti. Mukana kampanjassa on lähes 100 kukkaliikettä.

Edellinen
Edellinen

Erityiskiitoksen sotaveteraaneille tuova hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään - Kuka tahansa voi ryhtyä joulupukiksi seniorille

Seuraava
Seuraava

Arvokas vanhuus kotona on mahdollinen