Erityiskiitoksen sotaveteraaneille tuova hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään - Kuka tahansa voi ryhtyä joulupukiksi seniorille
Pienten tekojen suuresta merkityksestä muistuttava Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään. Kampanjassa kuka tahansa voi kukkalahjan antamalla tuoda ikäihmisten jouluun tunteen arvostuksesta. Tänä vuonna kampanja tuo erityiskiitoksen sadoille sotaveteraaneille.
”Kampanjalla haluamme muistuttaa siitä, että tunne merkityksellisyydestä ja arvostuksesta on yksi tärkeimmistä senioreiden elämänlaatua parantavista ja yksinäisyyttä ehkäisevistä tekijöistä. Olemme todistaneet vuosittain lukuisten senioreiden aitoa liikutusta siitä, että tuntematon lahjoittaja on ajatellut juuri heitä”, Kotona Asuen Seniorihoivan palvelujohtaja Anni Helanti sanoo.
”Kukkalahjan antaminen on pieni teko, mutta se välittää tärkeän viestin, jonka merkitys ei rajoitu vain joulunpyhiin”, Anni Helanti jatkaa.
Tänä vuonna Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -kampanja tuo erityiskiitoksen sotaveteraaneille pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen ja Lahden alueilla. Veteraanien keski-ikä on jo lähes sata vuotta ja heitä on joukossamme enää noin 1600.
”Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -kampanja antaa mahdollisuuden osoittaa yhä pienemmäksi käyvälle joukolle veteraaneja heidän ansaitsemaansa arvostusta”, Lahden Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Kari Siljander sanoo.
Vuodesta 2010 alkaen toteutetussa kampanjassa on mukana liki 100 kukkaliikettä pääkaupunkiseudulla sekä Lahden, Tampereen ja Turun alueilla. Kampanjaan voi osallistua valitsemalla mieleisensä lahjoituskukan joko kukkaliikkeestä tai niiden verkkokaupasta. Kukkaliikkeessä asioidessa valitaan kortti, johon on kirjoitettu valmiiksi lahjoituksen saajan etunimi ja ikä. Lahjan antaja voi kirjoittaa oman joulutervehdyksensä.
Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -kampanja on tuonut jouluiloa vuosittain jopa 12 000 seniorille. Lisätietoa kampanjasta ja siihen osallistumisesta löytyy osoitteesta www.kotonaasuen.fi/ole-joulupukkina-seniorille. Sosiaalisessa mediassa jouluiloa senioreille jaetaan tunnisteella #OleJoulupukkinaSeniorille.