Sirkka, 99, ja hoivanantaja Marjo kokevat liki telepaattista yhteyttä – ”Yhdessä oleminen on meidän juttumme”
Lähes satavuotias tamperelainen Sirkka elää yhä "täysillä tässä päivässä mukana." Jo 14-vuotiaana yksin töihin Laatokan rannoille lähtenyt Sirkka koki sodat sotilaskotisisarena ja on yhä sukunsa tärkeiden vuosilukujen tietopankki. Mittavan elämänkokemuksen lisäksi hänen arkeaan rikastuttavat lapsenlapset, lapsenlapsenlapset ja muu perhe sekä lämmin yhteys hoivanantajansa Marjon kanssa.
Sirkan sujuva arki rakentuu kolmen viikoittaisen hoivanantajan käynnin ympärille, joista jokainen kestää vähintään kolme tuntia.
”Pää pelaa hyvin ja elän täysillä tässä maailmassa, mutta voimat ovat vähentyneet ja keho ei enää tottele samalla tavalla kuin ennen”, Sirkka kertoo.
Hoivanantaja Marjon kanssa askareet koostuvat käytännön avusta kuten ruuanlaitosta, leipomisesta ja kodinhoidosta, mutta ennen kaikkea yhdessäolosta.
”Tuntuu, että välillämme on telepaattisia kykyjä. Ymmärrämme toisiamme ja molemmat saavat yhdessäolosta valtavasti. Keskusteltavaakin löytyy loputtomasti. Sirkan elämänkokemus on uskomaton ja aina löytyy uusia keskustelunaiheita”, Marjo sanoo.
”Meillä on tämä yhteishenki. Varsinaista ohjelmaa ei edes tarvita, emmekä sitä oikeastaan aina haluakaan, sillä yhdessä oleminen on meidän juttumme”, toteavat molemmat kuin yhdestä suusta.
14-vuotiaana yksin Laatokan rannoille
Kahdeksanlapsisesta perheestä lähtöisin oleva Sirkka vietti lapsuutensa Joensuun lähellä, Onttolan kylässä Kontiolahdella
”Sukuuni kuuluu Amerikan-kävijöitä, kommunisteja ja kaikkea siltä väliltä. Vanhempani syntyivät 1800-luvun puolella ja isä kuoli vain 45-vuotiaana. Itse lähdin töihin lapsia hoitamaan nykyisen Venäjän puolelle rajaa jo 14-vuotiaana”, Sirkka listaa lapsuutensa ihmisiä ja käänteitä.
”Kun sodan uhka kasvoi, hoitolasteni isä, joka oli armeijassa majurina, lähetti minut Laatokan rannoilta turvaan Joensuuhun. Taivalsin koko matkan yksinäni. En oikein edes ymmärrä miten, mutta pääsin turvallisesti perille”.
Sota-aikana Sirkka toimi sotilaskotisisarena eri puolilla maata, minkä muistelu saa edelleen silmät ja kasvot loistamaan. Muistot ovat kirkkaita, ja Sirkka on yhä suvussaan se henkilö, jolle soitetaan ja varmistetaan vuosiluvut ja kaukaistenkin tapahtumien yksityiskohdat.
”Sodan viimein päätyttyä Joensuu alkoi tuntumaan liian pieneltä ja lähdin Helsinkiin. Siellä aviouduin ja synnytin kaksi lasta. Tämän jälkeen olen muuttanut kaikkiaan 21 kertaa”, kolmen lapsenlapsen isoäiti ja kolmen lapsenlapsenlapsen isoisoäiti ynnäilee Tammenlehväkeskuksen asunnon olohuoneessaan.
”Pitää osata nähdä ihminen kokonaisuutena”
Nykyinen koti tuntuu kodilta ja saa Sirkalta silkkaa suitsutusta. Korona vähensi liikkumista, mutta nykyään aika kuluu mukavasti enimmäkseen sisällä oleillen, tarvittavan avun ja seuran ansiosta.
Kun avuntarve kymmenisen vuotta sitten lisääntyi, Sirkka kokeili lukuisia eri yrityksiä.
”Lopulta löysin Kotona Asuen Seniorihoivan netistä vuonna 2018. Soitin Tampereen toimistoon Emilialle ja se soitto kolahti heti. Heti ymmärrettiin kuka juuri minä olen ja mitä tarvitsen, ja siihen voin edelleen luottaa täysin. Sekä minua että työntekijöitä arvostetaan.”
”Pitää osata nähdä ihminen kokonaisuutena. Voi vain olla kiitollinen, että olen löytänyt tällaisen firman”, Sirkka tiivistää.
Lähestyville satavuotispäiville Sirkalla itsellään ei ole suuria suunnitelmia, mutta suku neljässä polvessa on luvannut järjestää juhlahumua. Heille ja nuoremmilla polville yleisestikin Sirkalla on viestinsä:
”Olen ihastunut nuorisoon, koska he elävät nyt aivan uudenlaisessa maailmassa, josta heillä on mahdollisuuksia luoda omanlaisensa. Juuri kuten oma sukupolveni teki sodan jälkeen. Muistakaa kuitenkin arvostaa meitä vanhempia ihmisiä ja oppia kokemuksistamme. Te voitatte siinä”.